Siirry pääsisältöön

Opetus- ja ohjaustoiminta 4: 2D-animaation aloitus / Adobe Animate

Tämä tuntisuunnitelma on luotu 2D-animaation ensimmäiselle oppitunnille. Sen tavoitteena on opettaa opiskelijoille Adobe Animate -ohjelman perusteet; tutustuttaa opiskelijat käyttöliittymään, kuten työkaluihin ja ohjelman asetuksiin.

Kun alan opettaa uutta aihetta ja uutta ohjelmaa (Adobe Animate) toteutan tunnin usein siten, että opiskelijat tekevät opettajan perässä omalla koneella kokeiluja ohjeita seuraten.

Tuntitehtävät, jotka ovat samalla kurssin harjoitustehtäviä, tulevat siis tehdyksi oppitunnilla, mikäli opiskelija on paikalla ja osallistuu tunnille. Tällä tavalla opiskelijat saavat heti muutaman harjoituksen tehtyä ja saavat perusteet ohjelman käyttämiseen tulevia tehtäviä varten.

Tuntimateriaalit olin luonut itse käyttäen inspiraationa Mixtumin Velhon 2D-animaatio-kurssilla opittuja ja toteutettuja asioita. Siellä teimme samantyylisiä harjoituksia auton piirtämisestä roiskeanimaatioon. Loin kaikki materiaalit uudestaan itse ja tein tehtäviin omat tehtävänannot ja esimerkit.

Tunnin aloitus:

Kyseessä oli uusi kurssi, joten tunti alkoi kertomalla kurssin sisältö, sekä näyttämällä kurssin toteutussuunnitelma ja osaamistavoitteet. Näytin myös, mistä löytyy tulevan näytön arviointikriteerit, mutta ajattelin, että sen käymme tarkemmin läpi tulevilla tunneilla.

Opiskelijoille jaettu materiaali:

  1. Kurssin sisältö, toteutussuunnitelma ja näytön arviointikriteerit
  2. Teoria (PowerPoint)
  3. Taulukko, joka pitää sisällään Adobe Animaten tärkeimmät työkalut ja toiminnot
  4. Tuntitehtävät
  5. Tarpeelliset linkit ohjeisiin ja inspiraatioon 

Tuntisuunnitelma

  1. Adobe Animate -historia ja elinkaari 
  2. Mikä on animaatio? 
    1. Kuuluisa video: https://www.youtube.com/watch?v=npTC6b5-yvM
  3. Adobe Animateen tutustuminen yhdessä opettajan ohjeistamana
    1. ohjelman käynnistäminen
    2. taulukon kohtien läpikäynti
    3. Harjoitustehtäviä lopputunneille
Oppimistilanne koostui neljän tunnin opetuksesta (klo 8-12). Aamun alustukselle ja videolle oli varattu noin 30 minuuttia, jonka jälkeen pääsimme heti pääasiaan, eli ohjelmaan tutustumiseen.

Opiskelijoille aamulla esitetty teoria

  • Opiskelija seuraa, kiinnostuu ja kyselee








TUNNIN SEURAAVA OSIO: KÄYTÄNTÖ


  • Opiskelija seuraa, kokeilee, innostuu, kyselee, ratkaisee

Adobe Animateen tutustuminen, ohjelman käynnistäminen ja taulukon kohtien läpikäynti

Opiskelijat saavat jokainen tulosteen muokattavassa tilassa omalle koneelleen. Jokainen opiskelija kuittaa kohdan tehdyksi, kun kokee, että on sisäistänyt kohdassa mainitun tehtävän.

Opiskelija voi myös lisätä omia muistiinpanoja siihen varattuun kenttään.

Taulukko jää myös käyttöön opiskelijoille, jotka eivät päässeet osallistumaan kyseiselle oppitunnille. Näiden opiskelijoiden tehtävänä olisi tehdä tehtävä ennen seuraavia oppitunteja.

Aihe
Omat muistiinpanot
Kuittaus

Adobe Animate – historia (Powerpoint)




Uuden dokumentin luominen (File -> New) HTML5 Canvas / ActionScript 3.0



Stage (näyttämö), Timeline (aikajana), Library (kirjasto), Scene (kohtaus)



Properties (stage): FPS, Size, taustaväri



Tools (työkalut): Pen Tool, Line, Rectangle, Oval, Pencil Tool, Paint Brush Tool, Brush Tool, Bone Tool, Paint Bucket Tool, Eraser Tool, Eyedropper tool, Zoom


Pikakomennot: Zoom
(ctrl + 1 = 100%)
(ctrl + 3 = 150 % )



Layers (Tasot): lukitus, piilotus (silmä), uuden tason luominen, poistaminen, kansioiden teko, tason nimeäminen.


Kuvioiden piirtäminen, käyrien muotoilu, kuvion poistaminen, kumittaminen



Fill & Stroke –valikko (kun objekti aktiivisena)
Swatches- ja Colors-valikko: Liukuväri



Paint Brush Tool: ympyröiden piirtäminen ja viivan herkkyys (straighten, smooth, ink)

Piirrä ympyrä kaikilla kolmella eri asetuksella

Viivan tyyli, paksuus ja leveys, Brush Library



Free Transform –työkalu, rotate




Brush Tool = paint normal, fills, behind, selection, inside



Convert to symbol: Graphic, movie clip, button
-> voi asettaa läpinäkyvyyttä (alpha)



Aikajana: Framet, keyframe (tulee tarkemmin myöhemmin)





PIIRRUSTUSHARJOITUS JA ANIMAATIO


  • Opiskelija seuraa, soveltaa, luo, kokeilee ja ratkaisee

Tuntiharjoitukset opetusta seuraten.

  • Opettaja näyttää samalla työkaluja ja tekniikoita piirrosten toteuttamiseen.
  • Jokaiselle opiskelijalle on tulostettu oheinen PDF-tiedosto, jotta he voivat katsoa mallia kuvista.
  • Jos opiskelijalla oli jo aiempaa osaamista, opiskelija pystyi tämän tehtävänannon avulla työskentelemään omaa tahtia nopeamminkin
  • Opiskelijoille kerrottiin tunnin aluksi kurssikansion sijainti ja tehtävien tallennuspaikka


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

2. vierailu / Stadin ammattiopisto

2.2 Opetuksen ja ohjaamisen havainnointi eri toimintaympäristöissä 2. Vierailu Stadin ammattiopistossa 14.11.2017 / Toisen asteen oppilaitoksen toiminta Ajankohta: 14.11.2017 klo 13.00-16.00 Oppilaitos: Stadin ammattiopisto, Meritalo / Parturi- kampaamo ja kosmetologit sekä S2. Opettaja : J.H. Iltapäivän kulku: Pääsimme tutustumaan aikuisille maahanmuuttajille tarjottavaan S2-koulutukseen, jonka tavoitteena on antaa valmiudet työskennellä suomen kielellä. Koulutukseen valitut opiskelijat olivat jo ennestään suuntautuneet parturi/kampaamoalalle ja heillä on tavoitteena työllistyä tai jatkaa opintoja valmistavan koulutuksen jälkeen. Opiskelijalla on siis mahdollisuus päästä opiskelemaan näyttötutkintoa valmistavan koulutuksen jälkeen. Pääsimme myös näkemään perustutkinto-opiskelijoiden arkea, kun he olivat opiskelemassa työsalissa. Opetuskampaamossa nuoret perustutkinto-opiskelijat harjoittelevat taitojen kartuttamista tekemällä aitoja asiakastöitä. Samassa toimipist...

5. vierailu - Keudaattori (ent. Tukisolu)

Aihe: Keudan tukisoluopetus / Keudaattori Tukisolun osallistujien lukumäärä: Päivittäin 5-20 opiskelijaa Ajankohta: Havainnointia on tapahtunut vuoden 2016-2017 aikana,  nyt uudella nimikkeellä Keudaattori tämän syksyn ajan Paikka: Keuda Wärtsilänkatu 7 Olen tehnyt yhteistyötä oppilaitoksen tukisolun kanssa jo reilun vuoden ajan. Olen seurannut Keudaattorin (ent. tukisolu) toimintaa aktiivisesti ja tehnyt yhteistyötä opettaja K. Lemolan kanssa. Olen ohjannut opiskelijoita työskentelemään tukisolussa erilaisissa tilanteissa. Milloin opiskelijan kannattaa mennä tukisoluun? Jos opiskelijalla on tarve nopeuttaa opintoja Jos opiskelijalla on kursseja rästissä Jos opiskelija tarvitsee tukea / erityistä tukea Jos opiskelijalla on hyppytunti ja lukujärjestys halutaan saada yhtäläiseksi Jos opiskelija haluaa työskennellä pienryhmän kaltaisessa ympäristössä Jos opiskelijalla on huono päivä Meno käy villiksi omassa luokkaympäristössä ja opiskelija viedään tuki...

Lähipäivien ennakkotehtävät: Arviointi, tutkiva- ja kehittävä työote, henkilökohtaistaminen (luonnos)

1. Mitä tarkoittavat henkilökohtaistaminen, osaamisperustaisuus (-perusteisuus) sekä tutkiva ja kehittävä työote? Tarkastele termejä opiskelijan näkökulmasta (toisen asteen ammatillinen koulutus). Henkilökohtaistaminen opiskelijan näkökulmasta  (toinen aste)  tapahtuu siten, että opiskelija:  Hakee jatkuvalla tai yhteishaulla koulutukseen Hänelle tulee päätös opiskelijaksi valinnasta Osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan (henkilökohtaistamisen prosessi). Selvitetään myös erityisen tuen tarve. Hänet kutsutaan vastuuohjaajan haastatteluun heti opintojen alussa. Yhdessä vastuuohjaajan kanssa opiskelijalle suunnitellaan henkilökohtainen opiskelupolku, jota täydennetään opintojen aikana. Opiskelijalle luodaan yksilöllinen opintopolku ja opiskelija hankkii osaamista. Opiskelija voi halutessaan muokata opintopolkua, lähteä työssäoppimaan pidemmäksi aikaa tai ottaa muiden ryhmien kursseja omaan lukujärjestykseen, esim. jos yto-aineet olisi hyväksiluettu. Tällö...